Henkilökohtaista apua myönnetään välttämättömään avustamiseen kotona ja kodin ulkopuolella seuraaviin asioihin:
1) päivittäisiin toimiin (kuten ruokailuun, hygieniaan, kodin siisteyteen ja kotitalouden hoitoon sekä asiointiin)
2) työhön ja opiskeluun
3) harrastuksiin
4) yhteiskunnalliseen osallistumiseen (esim. järjestötoiminta ja vaikuttaminen)
5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen (kuten kyläily ja ystävien tapaaminen)
Kohdan 1 ja 2 mukaisiin toimiin henkilöllä on oikeus saada apua siinä laajuudessa kuin hän sitä välttämättä tarvitsee.
Kohtien 3-5 mukaisiin toimiin apua on järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan välttämätöntä avuntarvetta.
Sosiaalityöntekijän kanssa tehtävää palvelusuunnitelmaa varten käydään läpi henkilön yksilöllistä elämäntilannetta ja avun tarpeita ja tämä on pohjana sille, mihin apua myönnetään ja kuinka paljon. (ks. lisää oman avun tarpeen arviointi ja sanoittaminen)
Vammainen henkilö on paras asiantuntija, kun määritetään hänen yksilöllistä avun tarvettaan, toiveitaan ja elämäntilannettaan. Esimerkiksi avun tarpeen määrää ei voida koskaan arvioida pelkästään vamman, sairauden tai diagnoosin perusteella. Kaksi samalla tavalla vammaista henkilöä voi tarvita hyvinkin erityyppistä apua erilaisissa yksilöllisissä olosuhteissaan ja toiminnoissa. Tästä johtuen tarvittava avun määrä voi vaihdella suuresti. Tämän vuoksi yksilöllisyyden korostaminen palvelujen suunnittelussa ja päätöksenteossa on todella tärkeää.
Henkilökohtainen apu voi sisältää jonkin verran hoidollisia, hoivallisia ja valvonnallisia elementtejä, mutta jos se on pääosin edellä mainittuja, tulee niihin vastata muilla palveluilla.